Älä täytä itseäsi huonoilla kaloreilla kun voit tehdä sen laadulla ja hyvällä maulla :)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mitä tänään syötäisiin? -Mulla on siihen loistava ratkaisu

Mietin tässä lomalla ollessani kun on aikaa puuhata keittiössä, että mitä uusia ruokia lähtisin kokeilemaan. Nälkäisenä tekee mieli kaikkea, eikä osaa päättää mitä haluaa. Ja täysinäisenä ei muuten vaan osaa päättää. Vaikeeta. Sitten mä sen keksin! Katson netistä tai mistä nyt silmään osuu jonkun ravintolan lounas- tai a la cartelistan. Sieltä sitten mieleinen annos ja kehittelemään. Tässä on sekin loistava juttu, että kehittää mielikuvitusta tuohon ruuanlaittoon. Ja itseasiassa tää on hauskaa :) Kannattaa kokeilla.
Ei valmiita reseptejä eikä raaka-aineluetteloa. Annoksen nimi tai pieni selvitys annoksen sisällöstä riittää. Ja eikun kauppaan.

Ensimmäinen kokeilu ei mennyt ihan niin herkullisesti kuin mitä ehkä olisin saanut siinä ravintolassa jonka listalta annoksen nappasin. Mutta tuli kuitenkin erimakuista mitä aiemmin olen tomaattikeittoa tehnyt. Ja siihenhän mä tässä pyrinkin. Ihan intialainen makuelämys tästä ei tullut, mutta tästä nimestä lähdin:

INTIALAINEN TOMAATTIKEITTO TOFULLA TAI RAVULLA

1 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
1 pkt maustamatonta tofua
Valkosipulia
Inkivääriä raastettuna
Kookosta raastettuna
Kookosmaitoa
Sokeria
Vettä
Chiliä
Kurkumaa
Korianteria
Jeeraa
Currya


Pannulle Öljyä ja siihen mausteet. Pyöritellään paloiteltu tofu mausteseoksessa.
Kattilaan Tomaattimurska, valkosipuli, inkivääri, kookoshiutaleet ja -maito. Lisätään vettä sen verran millaisen koostumuksen haluaa. Tofut joukkoon ja annetaan hiljakseen kiehua hetki. Maistellaan ja lisätään mitä tarvii.



Tomaatti on kyllä aika hallitseva maku. Vaikea saada muita makuja kunnolla esiin. Tai siis mulla ainakin vielä tässä vaiheessa tätä makustelua :) Mutta kehittymäänhän tänne on tultu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti