Vaniljajäätelö

Olen jo jonkin aikaa miettinyt kotijäätelöä. Itsetehtyä ja aitoa. Ajatus tähänkin hommaan lähti luettuani kirjasta PETOS LAUTASELLA mitä kaikkea teollisuusjäätelö sisältää. Niin paljon sellaista mikä ei sano minulle yhtään mitään. Ja muutenkin ne maut, niin teollista... Vaniljaa, mansikkaa, mangoa... Makuja, joissa ei oikeaa hedelmää / marjaa ole nimeksikään. Tai sitten ei ollenkaan.
Esimerkiksi GB Glacen Magnum Classic puikko, jota kuitenkin pidetään vähän korkeatasoisempana jäätelönä. Taitaa hintakin olla vastaavia tuotteita korkeampi. Mutta sisältää muunmuassa rasvatonta maitotiivisteetä, kasvirasvaa, glukoosi-fruktoosisiirappia, herajauhetta, täysmaitojauhetta, rasvahappojen mono- ja diglyseridejä, polyglyserolipolyrisiinioleaattia, soijalesitiiniä, johanneksenleipäpuujauhetta, karrageenia, aromeja ja karoteeneja... Aivan järkyttäviä sanahirviöitä.
Käytetään väriaineita, sakeuttamisaineita, emulgointi- ja stabilointiaineita... On AROMEJA, niitä feikkimakuja...

Vaniljakermajäätelö... Kermaa ja vaniljaa... Ei voi olla vaikeeta. Ja kaiken lisäksi aitoja makuja.
Pitkään luulin, että jäätelökone on oleellisin osa sitä puuhaa. Mutta taas kerran google pelasti ja luin, että hyvin pystyy tekemään ilman konettakin. Niinpä sitten tuumasta toimeen.
Valmistin seuraavalla tavalla ja aineksilla:

VANILJAJÄÄTELÖ

5 dl kuohukermaa
n. 1 - 2 tl aitoa vaniljajauhetta (käy myös 1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuina kermaan)
4 kananmunan keltuaista
100 g sokeria (hienoa)

Kaadetaan kerma kattilaan ja sekoitetaan vaniljajauhe tai tanko sisälmyksineen kermaan. Annetaan kiehahtaa ja nostetaan levyltä pois. Seos saa tässä vaiheessa levätä ja maustua rauhassa n. 30 min.
Vatkataan munan keltuaiset ja sokeri kunnon kuohkeaksi vaahdoksi. Kaadetaan kermaseos hiljakseen vaahtoon, sekoitetaan kokoajan. Siirretään seos kattilaan ja pienellä lämmöllä annetaan seoksen hautua. Sekoitetaan kokoajan n. 15 min kunnes se sakenee. Annetaan jäähtyä, sekoita välillä ettei tule pinnalle sitä kelmua.
Sitten siirretään johonkin pakastuspurkkiin ja pakkaseen. Annetaan olla reilu tunti ja sekoitetaan haarukalla tasaiseksi. Takaisin pakkaseen ja toistetaan sekoitus vielä muutaman kerran tunnin välein. Sitten vaan annetaan jäätyä. Menee semmoinen 3 tuntia suurinpiirtein. Ja tässävaiheessa kun en heti syönyt, laitoin pakastusrasian kannen päälle.

Jäätelöstä tuli todella täyteläistä. Rakenne ei ollut aivan kaupan jäätelön kaltainen, oli jytympi. Mutta tässäpä ei ollut mitään ylimääräistä. Ei ilmaa, eikä sanahirviöitä.
Ihanan vaniljainen väri tuli aidosti aidosta vaniljasta. Jäde oli aika makeeta ja maistui täyteläiseltä, joten sitä ei tee mieli ahmia purkkikaupalla. Mutta eikö se herkuttelun tarkoitus olekin tyydyttää se nautinto eikä määrä... Mä voin kuvitella, että esim. suklaakakun/-tortun kanssa tämä olisi aivan taivaallista.
Seuraavaksi taidan lirauttaa maitoa sekaan, ei tule ihan niin jytyä.

Mä löysin Stockan herkusta tämmöistä vaniljajauhetta. En ole missää muualla nähnyt aitoa vaniljaa jauheena. Oli se aika huiman hintainen pieni pussi. Mutta kyllähän sitä aidosta mausta maksaa.

Nyt innolla odotan seuraavaa kyläreissua siskolle kun sieltä suunnalta vähän lupailtiin mulle jäätelökonetta. Sittenhän pääsen testaamaan minkälaista sillä tulee.

Mare Chiaro Secondo

Tästä pizzeriasta ollaan puhuttu jo pitkään, että pitäisi mennä syömään sinne. Mä olen niin paljon kuullut tästä  puhuttavan. Ja paikan pizzoja on kehuttu paljon. Ei vaan ole tullut mentyä. Aukioloajat on pizzeriaa ajatellen hassut. Jos mä olen pizzanhakureissulla, se on ilta tai sunnuntai. Tämä menee kiinni jo klo 19 arkisin. Lauantaisin vielä aikaisemmin. Nyt taitaa olla sunnuntaisin auki, ennen ei ollut. Mutta tuosta en ole aivan varma.

Tänään sitten lähdin pizzanhakureissulle. Koko päivän olin puuhannut keittiössä ja enää ei puhti riittänyt ruuan tekoon. Niinpä suuntasin kohti Hämeentietä Mare Chiaroon. Paikka oli todellakin omanlainen. Seinät täynnä kuvia ja kaikenmoista tavaraa. Ei varmasti yhtään näkynyt paljasta seinää. Tiedä sitten oliko alla tapetti vai maali.  Taustalla soi todella vanha suomalainen iskelmä. Ja se kuulosti aivan siltä kuin tulisi vanhasta levysoittimesta pienine rahinoineen... Tiskillä vanhemmanpuoleinen mies väsäsi pizzoja, lauleskeli ja hyräili musiikin tahtiin. Jotenkin tuli semmoinen fiilis, että siellä varmaan käy pitkälti vakituinen asiakaskunta. Ja hetken mietin onko ulkopuolinen fiilis, mutta hyvin nopeasti pääsin juttuun mukaan.

Sain tilauksen tehtyä ja sitten odottelua. Mies tiskin takana oli kyllä jotenkin hauska. Vitsi lensi ja muutaman kerran kävi niin, että mä en vaan saanu mitään järkevää sanottua takasin. Oma vitsisuoneni jotenki lamaantui. Ehkä hänellä oli semmoin tyyli heittää sitä juttua. Muistelisin joskus lukeneeni jostain, että palvelu olisi ollut todella huonoa ja asiakkaalle olisi jopa loukkaavalla tyylillä puhuttu. Mutta ei mitään semmoista ollut ilmassa. Vitsiniekka mies oli ja jutteli siinä samalla kun pizzoja täytti.
Odottelu meni lehtiä lukiessa. Ja vinopino löytyi vanhoja Aku Ankkoja.

No, laatikko kainaloon ja kotiin. Nälkäisenä... Taas kerran mä niin odotin jotain mieletöntä makuelämystä. Luulen, että pizza oli paikan nimikkopizza. Tai ainaki nimi viittasi siihen suuntaan. En enää muista nimeä. Se sisälsi kuitenkin herkkusieniä, homejuustoa, kinkkua(jota kävin sitten miettimään miksi sen otin kun on tämä lihaällötys meneillään), persiljaa, oreganoa ja oliivia. Siinä tais olla kaikki...

Oli muuten täyteläinen pizza. Mutta olenkohan mä nyt ainoa joka ei ollut niin tyytyväinen. Olen lukenut / kuullut pelkkää ylistystä. Ensin mä olin pettynyt säilykeherkkusieniin. Ne on niin ällöjä, vetisiä ja mauttomia. Ja myös se kinkun määrä oli mieletön. Oliivit maistui jollekin ihan muulle kun oliiveille. Eli säilykeliemelle. Ei tämä minusta ollut mitenkään kummoinen elämys. Homejuusto ja kinkun määrä toi aikamoisen suolapläjäyksen. No, ehkä se olisi semmoinen kankkuspäivän pizza.
Hyvää pizzassa oli mukavan rapeat kuoren reunat.

Kokonaisuudessaan tämä pizzaelämys ei tee minusta Mare Chiaron asiakasta. Mutta suosittelen tätä paljon mieluummin kuin esim. peruskebabmestaa. Ja varsinkin jos tykkää todella täyteläisestä pizzasta. Ja olihan se paikka näkemisen arvoinen.
Itse tykkään enempi italialaistyylisistä, ohuista ja tuoretäytteisistä.  

Vakka-Suomen panimon pääsiäisolut

Oh-hoh, tulipa yllätyttyä melkoisen positiivisesti. Marketin olutvalikoimasta löytyi aikamoinen aarre. Siis aarre mun makuun. Otin muutama viikko sitten Citymarketista ostoskoriin Vakka-Suomen panimon pääsiäisoluen. Kaikkea kun pitää maistaa :) En edes lukenut missään vaiheessa oluen kuvausta.

Lasiin kaataessa tuli mielettömän hyvä suklainen tuoksu. Maltainen ja suklainen. No mutta maku sitten... Aivan mielettömän runsas. Tämä maistuu paahtuneen suklaalle. Ja oikeasti tulee suklaa. Itseasiassa mun mielestä tuoksu ja maku on aikalailla sama. Jälkimaku jää pitkäksi aikaa. Sopivasti hiilihappoinen, ei missäännimessä liikaa. Tietty tulee oluen maku myös, että jos ei ole oluen ystävä, kannataa suklaa syödä suklaana.

Väri on kauniin ruskea.

Pääsiäisolut on täysmallasolut. Tummassa oluessa on maltaista makua korostettu aidolla suklaalla. Myynnissä tämä kausituote on vain pääsiäisen ajan. Mä ainakin aion jemmata tätä muutaman pullon ennenkuin tuote poistuu myynnistä.

Ja pääsiäispupulle tiedoksi: Mun lakin voi täyttää tällä oluella, eikä tarvitse suklaamunia erikseen ;)

Jokapäiväinen leipämme

Noniin, nyt olen muutaman päivän ruokkinut ahkerasti leipäjuurta. Tarkoituksenani olisi huomenna leipoa kauraleipä tai -leivät. Taitaisi tuosta satsista tulla naapureillekin jaettavaksi. Tuosta leivästä olen vielä ohjeen orja kun en ole sitä aiemmin tehnyt. Ensimmäinen satsi ohjeen mukaan, tarkastellaan ja makustellaa maku ja sitten varioimaan. Jos saan siitä herkullista, tulee ohje jakoon.

Tässä muutaman kuukauden olen ahkerasti leiponut ruisleivät itse. No, meidän perheessä ei oikein muuta leipää syödäkkään. Siis jos kaupan leivistä on puhe. Ja on kyllä vähentynyt kaupan leivän raahaaminen kotiin, kiitos kirjan PETOS LAUTASELLA. Ja tuo kiitos on hyvin positiivisella sävyllä sanottu. Siis surullista, että ei oikein aitoa leipää tahdo mistään saada. Mutta onni siinä, että silmäni avautuivat tuosta. Senpä takia olen ruisleivät itse tehnyt. Ollaan me jouduttu tyytymään kaupan leipiinkin. Tuo leivonta tarvii kuitenkin aikaa, vaikka aktiivista tekemistä ei ajallisesti paljoa olekkaan. Mutta taikinan leivonta, kohotus, alustaminen, kohotus ja paistaminen. Ei sitä ihan työpäivänä pysty tekemään. Mutta onneksi se leipä myös säilyy. Ja ajatelkaa, ihan ilman säilöntäaineita, lisäaineita, paranteita, E-koodeja yms yms... Ja aineksina vaan vesi, ruisjauho, hiiva ja suola. Alkuperäisestä ruisleivän ohjeesta hiivankin olen tiputtanut puoleen. Vielä en ole kokeillut ilman hiivaa. Sekin kyllä mahdollista. (Ruisleivän ohje löytyy blogista).

Takaisin petokseen. Oletteko lukeneet leipäpussien takapuolelta ainesosaluetteloa? Kuin paljon siellä on turhaa. Ja varsinkin vaaleammassa leivässä. Mutta kyllä niitä riittää ruisleipiinkin.

Jauhonparanne... Tarviinko mä semmoista kun leivon? No en todellakaan. Teollisuudessa tällä on tarkoitus pitää hiilidioksidi taikinassa. Pitäähän nyt taikinan nousta. Tällä aineella voi loistavasti lisätä leivän tilavuutta ja näinollen asiakas maksaa niinsanotusti tyhjästä.

Normaalisti kohotetaan taikinaa muutama tunti ennen leipomista. Teollisuus hoitaa sen tuplamäärällä hiivaa ja aikaa ei tarvitse kun max muutama minuutti. Vähän vielä ilmaa ja lisäaineita niin se tilavuuskin nousee. Tätä me syömme, tähän me tyydymme... Siis me maksamme tyhjästä, me täytymme tyhjästä.. Tai no, kaikesta ”ei niin luonnollisesta”, mikä sitten kuitenkin on tyhjää... Ilmaa mahassa... Hmm, mistähän johtuu... Mä kyllä mahdollisuuksien mukaan sanon EI! tälle huijaukselle.

No mitäs sitten ne kaupan mainostamat täällä paistettu... Leipäkin on vielä lämmin. Mutta leipä onkin voinut olla peräti vuoden raakaleipänä pakastimessa. Onpas tuoretta... Mutta totta on se, että siellä se on paistettu.

Tässä vaan pieni osa siitä, miksi mä teen itse leivät. Ja pyrin kokoajan enemmän tekemään.

Suosittelen kääntelemään kaupassa leipäpaketteja Vähän vaikka puristelemaan, lukemaan mistä se on tehty, haistelemaan. Haluatko vielä ostaa sen? Tai kiinnostaako ylipäänsä mitä sä syöt? Itseesihän sä sitä ainetta nielet.

Onneksi meillä on tässä lähellä ihana pieni leipomo, josta saa tuoretta, aidoista raaka-aineista tehtyä leipää. Hyvää sellaista. Jos vaikka itse ei ehdi leipomaan.

Avikaisen leipomo Helsingin Kalliossa. Sieltä aina lähtee hymy huulilla :) Ihana Avikaisen mummo itse tekee leivät ja on myymälän puolella myymässä. Suosittelen suuresti leipomoa.

Ruisleipä

RUISLEIPÄ

Alkutaikina:

½ l Kädenlämpöistä vettä

5 dl Ruisjauhoja

3 palaa ruisleipää murennettuna (mielellään 100% ruista) TAI valmis juuri

Sekoitetaan kaikki ainekset ja annetaan käydä huoneenlämmössä vähintään 1 vrk. Voit sekoitella välillä. Muutama kerta riittää. Kun pinnalla näkyy kuplia, taikina on käymistilassa. Alkutaikina jää vellimäiseksi.

Ruisleipätaikina:

Valmistettu alkutaikina

½ palaa (25g) tuorehiivaa (seuraavilla kerroilla käytin vaan puolet tuosta, eli neljänneksen hiivasta)

½ dl Vettä

1½ tl Suolaa

7 dl Karkeita ruisjauhoja (tai 4 dl Ruisjauhoja ja 3 dl täysjyväruisrouhetta)

Sekoitetaan hiiva veteen, lisätään suola ja sekoitetaan tämä seos alkutaikinaan. Lisätään jauhot. Taikina saa jäädä aika löysäksi. Annetaan taikinan nousta 2 tuntia.

Alustetaan taikina hyvin jauhotetulla leivinalustalla ja tässä vaiheessa voi lisätä jauhoja tarpeen mukaan. Mutta tarkoitus ei ole tehdä kovaa könttiä. Kunhan leivät pysyy kasassa. Leivo taikinaa kuitenkin niin reilusti ettei jää ilmaa sisään.

MUISTA OTTAA TÄSSÄ VAIHEESSA JUURI SEURAAVAA LEIVONTAKERTAA VARTEN (semmoinen n. vajaan desin pallero riittää)

Muotoile limput (2 kpl) ja anna kohota leivinpaperilla n. 1 tunti.

Pistele haarukalla reikiä ennen uuniin laittamista.

225°c ja paistoaika 1 tunti

Laita johonkin astiaan kiehuvaa vettä ja astia uunin alaosaan ja leivät heti perään. Itse laitan leivät suoraan ritilälle. Tietysti se leivinpaperi siinä alla. Käytän kestoleivinpaperia, mutta eiköhän kertakäyttöinenkin kestä sen ritilän.

Tunnin päästä ah, niin ihana tuoksu :) Hetkeksi liina päälle ja kun leivät on jäähtynyt leikkauskuntoon, ei muutakun siivu ja voita päälle.. Niin parasta.

Itse säilytän juurta pakkasessa. Sieltä sitten vaan liotan sen veteen ja valmistan alkutaikinan samalla tapaa. Tietty se valmiin ruisleivän murut jää pois.

Eikä haittaa yhtään vaikka alkutaikina muhiskin muutamankin vuorokauden. Tais maku vaan parantua entisestään.

Tää leivänleivontakin on semmoista puuhaa, missä huomaan leivän maun ainavaan parantuvan.

Paistettu seitifilee ja currykastike

Sunnuntaipäivän kokkisota. Joskus on hyvä tyhjentää kaappeja ja pakastinta. Sieltä löytyy yllättävän paljon kaikkea ruuaksi kelpaavaa kun ei kauppaan jaksa lähteä. Ja useammin sais kyllä unohtaa sen kaupassa käynnin. Turhaan tulee ostettua kokoajan lisää kun kaapit jo pursuaa jos jonkinmoista ruoka-ainetta. Sitä vaan helposti lähtee sen mieliteon viemänä ostoksille. Onneksi se laiskuus ja saamattomuus iskee aina välillä. Pitäisi ehkä ottaa vaikka sellainen 2'n viikon kauppakielto. Tai no, maidon vois hakea, mutta aterian pitäisi koostua kotoa löytyvistä aineista.. Luulen, että meillä selvittäisiin kenties kuukausikin. Ja kaapin takaosista vois löytyä jotain mitä ei siellä tiennyt olevankaan.
Tämmöisen sunnuntaiaterian saimme kasaan. Ja yllättävää kyllä, nuo mukavasti sitruunanpirteät, chiliset fileet ja currykastike sopivat mielestäni todella hyvin yhteen.

Paistetut seitifileet

Seitifileet

Sitruuna

Suola

Chili

Seitifileiden päälle molemmin puolin sitruunanmehua, suolaa ja chilirouhetta. Jätetään fileet maustumaan ja kastikkeen + lisukkeen kimppuun. Fileitä ei tarvitse kauan paistaa kun nuo ainakin oli aika ohuita. Voita pannulle ja kalat tirisemään.

Currykastike:

Voita

Curryä

1 Sipuli

Vettä

1 rkl Vehnäjauhoja

1 dl Kermaa

Suolaa

Silputaan sipuli aivan pieniksi. Sulatetaan voi ja lisätään curry. Mä laitoin reilun teelusikallisen, ehkä jopa lähemmäs pari. Lisätään sipuli seokseen ja kuullotetaan pehmeiksi. Sitten vaan vettä tarpeen mukaan. Lisäilin itse vähitellen. Suurustin vehnäjauhotveteen ja sekaan hiljakseen lirutellen. Kun löytyi oikea koostumus, kruunataan kermalla. Lopuksi suola.

Lisukkeeksi tehtiin tattarisuurimoita.

Se ei ollut aivan oikea valinta. Ehkä riisi tässä tapauksessa olisi ollut parempi. Tämä kun oli ”mitä kaapista löytyy” -ateria, ei perunaakaan ollut.

Mä en ole koskaan aiemmin tehnyt currykastiketta millään muotoon. Ja olin tyytyväinen tähän. Tai enemmänkin. Mielestäni oli oikein hyvää :)

Tarkoitus oli tehdä salaatti tuohon mukaan, mutta jotenkin sen vaan unohdin.. Jäi lautanen vähän tyhjännäköiseksi.

Dark Horizon 3. edition

Mä niin odotin ja odotin tämän oluen maistamista… Mä etsin tätä olutta ja se ei ollut helppoa. Joko se oli alkosta loppunut tai valikoimaan ei kuulunut.
Ja sitten se hetki koitti… Mä niin luulin kokevani taivaallisen makuelämyksen. Mutta... Ehkä mä en vielä ole niin kehittynyt oluenmaistelija, että tämä olisi viennyt minut mennessään.

Tuoksu oli mitä mahtavin. Todella täyteläinen ja makea. Kun luulee maistavansa jotain todella taivaallista, sitä ensikosketusta haluaa vaan pitkittää ja pitkittää. Ja sitten ikäänkuin palkita odotus.
Väri -  Öljynmusta. Paksu. Huikea. Herkullinen.
Ensimaku - Todella, todella makea, tuli pieni puistatuksen tunne. Mun makuun kyllä aivan liian makea. Ja vahva. Onhan tässä prosentteja 15,5. Mutta ei silti alkoholi tule liikaa läpi. Sitten on se hetki suussa / kielen makunystyräosiossa jossa en pysty tunnistamaan makuja… (Taitaa olla harjoituksen puutetta).
Heti nielaisun jälkeen tulee kahvi aika vahvasti. Tai paremminkin espresso, mitä oluen kuvaus lupaakin.

Tuhti olut.. Ei ihan hetkessä juotava.
Lasillinen vettä tekee hyvää tämän oluen jälkeen.

Ehkä mä jatkan tätä oluen maistelua & harrastusta vielä hetken.
Ehkä mun makuaisti kehittyy ja osaan arvostaa tätä huiman hintaista juomaa…

Mutta tässäkin asiassa, lasi tyhjäksi niinkun kotoa on opettettu.. Siis lautanen tyhjäksi ja lasiin ei syljetä… Ja onhan tämän litrahinta lähestulkoon 40€… Taitaa tässävaiheessa olla kalleimmasta päästä oleva olut mitä ikinä olen juonut..
Harmittaa kyllä hiukan etten osaa löytää tästä niitä makuja.. Ne vaan jää mun suussa makeuden alle… Uskon kyllä, että on maultaan arvokas kun osaa löytää ne sieltä..

Alkon kuvaus oluesta:

Musta, erittäin täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, makean maltainen, salmiakkinen, lakritsinen, kahvinen, yrttinen, runsas


Olut on norjalaisen NØGNE Ø - panimon tuote.

http://www.alko.fi/tuotteet/fi/789803

Mitä tänään syötäisiin? -Mulla on siihen loistava ratkaisu

Mietin tässä lomalla ollessani kun on aikaa puuhata keittiössä, että mitä uusia ruokia lähtisin kokeilemaan. Nälkäisenä tekee mieli kaikkea, eikä osaa päättää mitä haluaa. Ja täysinäisenä ei muuten vaan osaa päättää. Vaikeeta. Sitten mä sen keksin! Katson netistä tai mistä nyt silmään osuu jonkun ravintolan lounas- tai a la cartelistan. Sieltä sitten mieleinen annos ja kehittelemään. Tässä on sekin loistava juttu, että kehittää mielikuvitusta tuohon ruuanlaittoon. Ja itseasiassa tää on hauskaa :) Kannattaa kokeilla.

Ei valmiita reseptejä eikä raaka-aineluetteloa. Annoksen nimi tai pieni selvitys annoksen sisällöstä riittää. Ja eikun kauppaan.

Ensimmäinen kokeilu ei mennyt ihan niin herkullisesti kuin mitä ehkä olisin saanut siinä ravintolassa jonka listalta annoksen nappasin. Mutta tuli kuitenkin erimakuista mitä aiemmin olen tomaattikeittoa tehnyt. Ja siihenhän mä tässä pyrinkin. Ihan intialainen makuelämys tästä ei tullut, mutta tästä nimestä lähdin:

INTIALAINEN TOMAATTIKEITTO TOFULLA TAI RAVULLA

1 prk tomaattimurskaa

1 prk tomaattipyrettä

1 pkt maustamatonta tofua

Valkosipulia

Inkivääriä raastettuna

Kookosta raastettuna

Kookosmaitoa

Sokeria

Vettä

Chiliä

Kurkumaa

Korianteria

Jeeraa

Currya

Pannulle Öljyä ja siihen mausteet. Pyöritellään paloiteltu tofu mausteseoksessa.

Kattilaan Tomaattimurska, valkosipuli, inkivääri, kookoshiutaleet ja -maito. Lisätään vettä sen verran millaisen koostumuksen haluaa. Tofut joukkoon ja annetaan hiljakseen kiehua hetki. Maistellaan ja lisätään mitä tarvii.

Tomaatti on kyllä aika hallitseva maku. Vaikea saada muita makuja kunnolla esiin. Tai siis mulla ainakin vielä tässä vaiheessa tätä makustelua :) Mutta kehittymäänhän tänne on tultu...

Munakoisovuoka

Kylläpä lähti ruuan teko käsistä. Kasviswokki piti tulla, mutta lopulta lautaselta löytyi, sanotaanko  vaikka munakoisopaistos. Tai olisko se sittenkin munakoisovuoka… Pääasia kuitenkin, että hyvää oli ja vuoka tyhjeni, ainakin melkein kokonaan. Tosin parantamisen varaa on. Suosittelen lisukkeeksi esim. basmatiriisiä, perunaa tai mistä itse tykkääkään. Helpot raaka-aineet, mutta lopputulos ihana Aasiaan viittaava maku.

Munakoisovuoka

1         Munakoiso

1         Punainen paprika

2         Sipulia                                                   

Valkosipulia

Kiinankaalia (lehtiosa, ei ihan kantaan asti)

1 prk Vegetarian Mock Abalone

1 prk Kookosmaitoa

1 tl punaista carrytahnaa

Juustokuminaa

Juustoraastetta

Pilkotaan pieniksi paprika, sipuli, valkosipuli ja kiinankaali. Kuullotetaan pannulla. Lisätään kookosmaito, carrytahna ja Vege Mock….

Siivutetaan munakoiso ja asetetaan vuoan pohjalle, ripottelin päälle juustokuminaa ja ihan pikkasen suolaa.

Kaadetaan pannulta seos munakoisojen päälle. Juustoraastetta kerros ja uuniin.

200 astetta ja n. puoli tuntia…

Ja eikun lautaselle, ja NAM!

Mutta tosiaan, oli aika paljon nestettä. Itse olisin kaivannut sitä basmatiriisiä mukaan.

Vegetarian Mock Abalone = jotakin paistettua vehnäproteiinia ja soijapapu-juttua… Löytyy ainakin aasialaisista ruokakaupoista.  Jännän makuinen. Itse tykkään kovastikin, mutta vielä en osaa lähteä kertomaan mille se maistuu… Joten kehitetäänpä vielä tuota makuaistia.

Ruokajuomaksi otin Lapin kullan tuiskun. Luomuoluen. Se oli kyllä pettymys. Hiivalta tuoksuva, kotikaljalta maistuva. En kyllä niin mitään saanut siitä irti. Mutta kun kotiopetus on, että lautanen syödään tyhjäksi, koen sen koskevan lasiakin J

Taitaa olla Lapin kullalta semmoinen kaupallinen juttu tämä olut. Luomu on päivän sana, joten sitähän on tehtävä ja myytävä kalliilla hinnalla. Ja siihen ansaan minäkin sitten sorruin. Tai näin mä tämän oluen koen. Uskon, että löytyy paljon paljon parempia luomuoluita. Sekä arvokkaampia pikkupanimo tuotteita.

Hullujussi

Aivan loistava ajoitus tänään Kamppiin kun systerin kanssa oltiin sovittu treffit... Siis liian aikaisinhan mä paikalla olin, mutta se mahtava idea ajan tappamiseen :)
Siis kauppoihinhan mä en voinut mennä kun shoppailemaan oltiin menossa.. Kuka nyt kahteen otteeseen kaupoissa jaksaa juosta. Siis vaatekaupoissa.
Mutta se idea...

...Teerenpeli ja olut mitä oon jo pitkään halunnut maistaa. Onneksi olin liian ajoissa koska kyseinen olut on kausituote ja aivan viimeisiä hetkiä myynnissä. Huh, mä ehdin just maistille.
No - tuoksu, väri ja kokonaiskuva ennen makua alkoi jo huolestuttaa... Entä jos tää on niiiin hyvää, että jään kaipaamaan sitä?? Otin tietoisen riskin ja maistoin. Nii, eikö se ollut mun tarkoituskin??? Niinhän sitä olutta käytetään... No, oon mä sitä joskus hiuksiinkin laittanut  kun kuulin et tekee hyvää.. No haju oli kyllä paha pari päivää.. Se siitä kokeilusta.. Eli olutta vaan sisäisesti :)

Väristä vielä, se oli aivan upea. Täysin musta, pehmeän musta. Kuohu herkullisen ruskea. Vaalea, mutta kuitenkin tumma. Tuoksu oli voimakas. Baarimikko vielä pitkitti mun matkaa makuihin kun ystävällisesti kertoi oluesta. Ja siinä olen samaa mieltä, että on ollut loistopäätös nostaa oluen prosentteja. Ensin oli tehty laimeammaksi, mutta nostettu alkoholipitoisuus 7'mään prossaan. Eikä todellakaan ollut liikaa..
Ainii, olut on siis teerenpelin oma Hullujussi. Tuhdin täyteläinen, tumma portteri.
Ja vihdoin pääsin pöytään, muutama kuva (jotka ei ikävä kyllä onnistunut hyvin)... Pitkällisen odotuksen jälkeen lasi huulille. Hmm... Suutuntuma oli todellakin täyteläinen... Paksu... Pyöreä...
Mutta... Ehkä mun makuun pikkasen liian happoinen. Perushyvä olut. Suuhun jäi hyvä maku. En ehkä itkemään tämän perään jää, mutta kyllä voisin toistekin juoda.
Kävin miettimään kuin laimea se alkuperäinen matala prosenttinen versio olisi ollut.. No, mitäpä tuota miettimään, taatusti parempi näin. Systeri pelasti mut toiselta oluelta.. Ja eikun kaupoille...

Teerenpelin tuotteista oon muutenki tykännyt. Lähes ainoat siiderit mistä todella tykkään. Teerenpelin mustikkasiideri. Nam. Muut marjalitkut kalpenee tuon rinnalla.

Ei huonompi aloitus maistellen :) hyvä portteri :) Kotimaista pienpanimotuotantoa.

Maukas ja lisäaineeton ketsuppi

Kaupan ketsuppi kalpenee tämän rinnalla. Kun tämä on maustunut kunnolla muutaman päivän, on vaan pakko tehdä ketsuppiruokaa. Ja sopii mainiosti esim. pizzaan.

2 pientä purkkia tomaattipyrettä

½ dl paseerattua tomaattia (ei välttämätön, pehmentää vähän makua)

Tilkka vettä (riippuu kuin juoksevaa haluaa. Mä laitan n.3rkl)

Hunajaa (muutama tl)

1 tl Hunaja – Omenaviinietikka (en laita aina)

Ihan vähän suolaa

Mausteita oman mielen mukaan. Mä käytän mustapippuria, chiliä ja valkosipulia.

Kaikki vaan sekaisin ja jääkaappiin. On muuten hyvää J ja maistuu.

Einessirkus

Mä olen aina tykännyt käydä ruokakaupassa, katsella mistä ne hyllyt täyttyy ja löytää kaikkea mielenkiintoista ravinnoksi luokiteltavaa. Aikaa saan siellä kulumaan paljonkin jos mulla ei ole kiire tai kauhea nälkä.. Okei, asiaan saattaa myös vaikuttaa se valinnanvaikeus… Mitä tänään syötäisiin, mitä tekee mieli.. Ensimmäinen kierros ekan mieliteon ostokset kärryssä, toinen niitä takaisin vieden kun sittenkin haluun sitä toista. Vaikeeta…

Mutta nykyään se vasta vaikeeta onkin. Mä haluan mahdollisimman vähän E-koodeja mun ruokaan. Mä myös haluan tuoretta tavaraa. Ja hyvännäköistä tavaraa. Luomutuotteetkin ovat löytäneet tien mun ostoskärryihin. Ja niitä onneksi nykyään on paljon. Mutta lisäaineettomia saa vielä etsiä. Eikä niitä pysty kokonaan välttämään. Ja mä kyllä olen semmoinen herkkusuu, että kärrystä löytyy hyvinkin paljon teollista lisäaineella tehostettuja herkkuja, josta en ole vielä valmis luopumaan. Einesruuat olen jättänyt kaupan hyllyihin jo kauan aikaa sitten. Mutta pakostakin tulee ostettua valmiita maustekastikkeita yms. Olen koukussa kaikenmoisiin chilitahnoihin ja –kastikkeisiin. Niissäkin pyrin valitsemaan sen mikä omaa lyhimmän ainesosaluettelon. Unelmani olisikin jos voisin kaikki ruokaostokset tehdä maatilatorilla ja pieniltä lähiruokatiloilta. Ei vaan taida mun palkkaluokka riitää ihan siihen.

Mutta takaisin kauppaan. Marketit senkun suurenee ja valikoimaa tulee lisää. Mutta kun keskittyy kattelemaan niitä hyllyjä, ne täyttyy vaan valmiilla einesruuilla. Tulee mieleen, että eikö ihmiset enää itse tee ruokaa vai onko nykymaailma niin kiireinen, että isojen tehtaiden pitää tarjoilla ruoka muoviastiassa meidän pöytiin. Ja jos ei osteta kokonaan valmista mikroruokaa, niin ainakin jo puoliksi tehtyjä valmispaketteja. Jos joku, niin nykypäivä tekee ihmisistä uusavuttomia. Eikö meitä enää kiinnosta mitä meille tarjotaan? Onko meidän makuaisti kyllästetty jollakin natriumglutamaatilla ja muilla teollisilla aromeilla? Onko ruoka vaan se välttämätön pakko?

Mä olin aika pettynyt kun huomasin pienen ja suositun lihatukun laadukkaiden makkaroiden ja leikkeleiden sisältävän E 621’stä, eli natriumglatamaattia. Eikö enää saada tuotteen omaa makua esiin ilman kemiallisia aineita. Jotenkin mä olin luottanut siihen, että se olisi aitoa ruokaa. Mutta kannattaa vaan lukea kaikesta se pieni teksti sisällöstä.

No, pieni ihminen suurten hyllyjen välissä löysi kuin löysikin itselleen ruokaa tänäänkin. On se vaan aika psykedeelinen fiilis kun tykkään isoista marketeista, mutta samalla kertaa se ahdistaa… Mihin tämä maailmaa onkaan menossa tässä einessirkuksessa??

Kyllä siellä marketissa saa aikansa kulumaan, kun paketteja paketin perään kääntelee ja lukee mitä mikäkin sisältää. Mutta sekin on mielenkiintoinen matka. Ja sitäkin matkaa teen. Matka makuihin ja matka lisäaineettomuuteen mielestäni kulkevat hyvin käsikädessä… Lähestulkoon toisiaan rutistaen.

Miksi???

Viime kesänä innostuin oikein kunnolla kokeilemaan keittiössä kaikkea uutta ja mulle aivan uusia raaka-aineita. Aina mä olen ruuanlaitosta tykännyt ja varsinkin ruuan syömisestä. Joskus aiemmin seurasin vaan kaloreiden ja rasvojen määrää elintarvikkeissa. Mitä kevyempi ja light’mpi versio, sen parempi.. Onneksi silmäni on auennut tuosta. Enkä väitä, että olisin aina ollut terveellisen ruuan perikuva, en todellakaan. Ja sitäpaitsi tuo ”light” on hyvin kaukana siitä terveellisyydestä.

Nykyään seuraan elintarvikkeissa sen sisältämän ainesosaluettelon. Haluan ruuan sisältävän oikeita raaka-aineita. Olen kiinnostunut ruuasta muutenkin kuin vain täyttääkseni energiavarastot. Haluan löytää syömästäni ruuasta makuja, tietää mitä se sisältää ja mistä se on tullut. Haluan, että lautasellani on aitoa ruokaa. Tähän ajatukseen heräsin vasta nyt, 35-vuotiaana. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä kiinnostua siitä mitä sisälleni nielen. Pyrin käyttämään puhtaita raaka-aineita, eihän se ihan 100%’sti onnistu, mutta sen minkä pystyn. Kiitos Mats-Erik Nilssonin kirjallaan PETOS lautasella.

Mutta miksi Maistellen? Mä olen innostunut mauista ja haluan oppia käyttämään makuaistia. Itseasiassa se ei ole kovin helppoa. Kyllähän sitä maistaa onko hyvää vai pahaa. Mutta oppia erottamaan makuja, löytää vivahteita yms… Tää on mun löytöretki… Ja tällä blogilla säästän kavereiden korvia ja facebookin seinää ;)

Joten katotaan mihin tää vie ja mitä tästä tulee…