Älä täytä itseäsi huonoilla kaloreilla kun voit tehdä sen laadulla ja hyvällä maulla :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

VANKILAKAKKU

Väännetyt kalterit siksi kun sankari itse oli livistänyt palkalliselle virkavapaalle

Sain tuttavaltani tilauksen hänen 60-v. kakkuun. Hän halusi tarjota työkavereilleen vankila-aiheisen kakun juhlan kunniaksi. Tämän päivänsankarin työpaikka siis on vankila. Ja tietysti olin mielissäni, että pääsin ideoimaan ja toteuttamaan tätä tarjottavaa :)

Ensimmäisenä tuli mieleen tiiliseinä ja kalterit. No mieleen putkahteli myös muuta, mutta kun pysytään kiltisti aiheessa, tiilet on hyvä.

Itse synttärisankari ei ollut kyseisenä päivänä töissä, siis silloin kun kakku oli tarjolla. Mutta voin sanoa, että kauppansa teki.

Palautteesta innostuneena hän halusi myös kotiin juhlaväelle tarjottavaksi samanlaisen kakun. Puolet pienemmän vaan.

Kyseiset kakut sisälsivät vadelma-appelsiinitäytteen.

Pohja oli aivan normaali sokerikakkupohja jonka tein kaksinkertaisena säädettävään kehikkoon. Kakkukerroksia tuli kaksi.

Ensin tuli pohja jonka kostutin sokerivedellä, päälle laitoin appelsiinimarmeladia ohuen kerroksen. Säädin kehikon paikalleen ja laitoin vadelma-appelsiinimassan. Taas kakkupohja, kostutus, appelsiinimarmeladi ja päällimmäiseksi vadelma-appelsiinimassa. Tasoitin massan ja laitoin kakun pakkaseen.

Pakastan ns. "fantasiakakut" koska marsipaani on paljon helpompi leittaa jäätyneen kakun päälle.
Tähän kakkuun laitoin voikreemin marsipaanin alle, mutta totesin ettei olisi ollut tarpeen
 


Tein kakun tiili tiileltä. Tiilet on oranssin ja ruskean marsipaanin sekoitusta. Mielellään epätasainen sekoitus. Saumalaastit tein sokerimassan ja mustan marsipaanin sekoituksesta. Kalterit on puolitettuja lakupötköjä.

Puoliväli... Aikaavievää puuhaa tää muuraaminen :)
 
Täytemassa kakkuun:

600 g Kermaa
600 g appelsiinituorejuustoa
3 dl tomusokeria
vadelmapyrettä maun mukaan
12 liivatelehteä


Vatkataan kerma,
Lisätään vähissä erissä tuorejuusto,
Lisätään tomusokeri ja vadelmapyre,
Lopuksi liivate (mä liotan ensin liivatteenlehdet kylmässä vedessä, sitten purista vedet ja sulatan mikrossa)

Täyte oli aiva ihanan raikasta. Mieletön yhdistelmä mun mielestä.

Päivänsänkarin kotikakkuun tein vielä yksityiskohdan... Käsiraudat...



Tekstin olisin halunnut tehdä "spreijaten", mutta piti tyytä kirjoittamaan

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

AUTONRENGASKAKKU



Tämän kakun ajatus lähti kun mietin minkä kakun voisin päällystää lakritsafudgesta tehdyllä massalla. No sitten tuli mieleen kun oltiin töissä esimieheni kanssa puhuttu auton katsastuksesta ja "läpi meno"-kakusta. Ja kun mulla sitten auto sai leiman taas vuodeksi eteenpäin, niin siinähän on aihetta rengaskakulle :)

Pohjana toimi ihan normi vaalea kakkupohja.

Väleihin tein sitruunatäytteen. Ja jos ihan oikein muistan, siihen tuli:
(tän kakun tekemisestä kun on jo muutama kuukausi)

Vispattua kermaa
Maitorahkaa
Tomusokeria
Lemon Curd -tahnaa
Puristettua sitruunan mehua ja pikkasen raastettua sitruunan kuorta

Nuo siis sekoitin keskenään.

Kakkulevyt kostutin sokeri-sitruunavedellä.

Sivelin vielä ohuen kerroksen lemon curd -tahnaa väliin ennen tuota täytemassaa.

Sitten vaan kakku kasaan :)

Tuon fudgemassan olin tehnyt jo edellisenä päivänä.

FUDGEMASSA:

n. 500 g lakritsafudgea (jota kovan etsinnän jälkeen löysin makuunista)
vajaa ½ dl kermaa



Kuumennetaan fudge ja kerma kattilassa miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi. Kaadetaan massa leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja siirretään jääkaappiin kovettumaan.



Kun tätä alkaa kaulimaan, kannattaa ottaa ehkä n. ½-tuntia aiemmin huoneenlämpöön.

Kaulinta kannattaa tehdä leivinpaperin päällä. Kakku kannattaa olla päällystämistä vaille valmis koska tämä fudgemassa alkaa sulamaan aika nopeasti. Toki sen voi käyttää aina uudestaa jos liikaa sulaa.

Sitten vaan levy kakun päälle ja muotoillaan oikeaan muotoon.
Vanteen tein valkoisesta sokerimasasta mihin pikkasen sekoitin tuota lakritsamassaa. Ja pultit tai jotkut vannekoristeet hopea kuulista. Siis syötävistä :)
Melkein voisin sanoa, että tuo merkin tekeminen vanteen keskelle oli se vaikein homma.



Sitten vaan kylmään odottamaan tarjoilua. Mä vein kakun töihin koska siellähän oli tästä katsastuksesta puhuttukin.

Edullinen tämä kakku ei ole. Tuo fudge on makuunissa aika kallista...
Ja aikaa meni taas rutkasti, näpertelyä kyllä ihan tarpeeksi. Sillä onhan näin talvella nastarenkaat alla. Pitäähän siis kakussakin nastat olla :)



Maku oli hyvä ja raikas. Näin vanhemmiten mä olen alkanut tykkäämään sitruunasta. Ja sitruuna ja lakritsahan sopii yhteen loistavasti.  Ja mieluumminhan tuota fudgea syö kun esim. marsipaania...

lauantai 2. helmikuuta 2013

JALKAPALLOKAKKU

 
 
 
Sain työkaveriltani kakkutilauksen, hän halusi pojalleen 10-vuotissynttäreille jalkapallokakun. Eihän tuossa mitään ongelmaa, mutta hän halusi koko pyöreän tai lähes pyöreän - viimeisenpäälle 3D.
Vähän kyllä epäilin onnistumista, mutta enhän mä menetä kun aikaa, rahaa ja tilauksen jos epäonnistun. Mutta kokeiltava se on :) En siis oo tehnyt ikinä edes sitä puolikastakaan palloa.

Loppupeleissä pallosta tuli 3/4-pallo nurmikolla. Ei paha. Eikä edes vaikea. Aikaa tämän kakun tekeminen vie. Karkea arvio on mulla n. 6 tuntia suht aktiivista työaikaa. Ehkä jopa enempi. Kokonaisajallisesti 3 iltaa.

Tämä päivänsankari ei kuulemma välitä kakuista tai muista makeista, mutta mokkapalat on ainoat mitkä menee. Joten siis suklaakakku.

Mä tein 3 erikokoista pyöreetä kakkupohjaa. Jotka halkaisin kahteen osaan, eli yhteensä 6 kakkulevyä. Toki tämän olisi voinut tehdä esim. suklaakääretorttupohjista. Mutta mä halusin tehdä sacherpohjan. Se on tukevampi ja maultaankin parempi.

Tuon ylimmän ja alimman kakkulevyn jätin laittamatta. Aluksi oli tarkoitus, mutta olisi tullut liian hutera & korkea
 
 
Täytteen tein valmiista alaskaexpress-suklaajauheesta. Ensin ajattelin, että teen maitosuklaa canashen ja sen sitten vaahdotan. Mutta päädyin sitten tuohon valmisjauheeseen. Suklaassa se maku oli oikeastaan ihan hyvä. Maistui ihan kaakaolle. Ja ajattelin, että ehkä se on makuna lapsen suuhun on kivempi. Sekä sitä mietin, että tuo sacherpohjakin on jo aika suklainen. Yleensä mä kierrän kaukaa nuo valmisjauheet yms.

Ekana iltana tein kakkupohjat. Annoin niiden rauhassa vetäytyä. Kunnon kelmutus ja kylmään.

Seuraavana iltana halkaisin pohjat, kostutin sokeri-vesiliuoksella, täytin ja tein pallon muodon tuolla alaskaexpress-suklaahyydykkeellä. Alinta levyä ei kannata kauheesti kostuttaa.
Tässä vaiheessa siirsin kakun pakkaseen seuraavaa vaihetta odottamaan. Pakastus välissä helpottaa hurjasti kakun viimeistelyä.

Vielä muotopuoli, pakkaseen menossa



Jäisen kakun vuolin ja viimeistelin muodon. Päälle vielä levitin ohuen kerroksen voikreemiä ettei vaan suklaa kuulla valkoisen marsipaanin läpi.

Sitten se minkä ehkä ajattelin vaikeimmaksi... Marsipaani ja etenkin mustat kuviot ja kuvionti muutenkin...
No, tuon kuvioinnin takia mulla oli mallina oikea jalkapallo. Tosin sitä vähän vaikeutti (oikeasti blondi kun olen) mallipallon väri. Pinkki :) Mutta kuvioinnin sain siitä.

Mä tein niin, että peitin pallon kokonaan valkoisella marsipaanilla. Mustat kuviot valkoisen päälle. Luulen, että niin on helpompi.
Eli kunnon isoksi kaulattu marsipaani niin, että yltää pallon yli joka puolelta. Vedetään ja venytetään varovasti ettei jää ryppyjä siihen alas kapenevaan osaan. Leikataan liika pois, jätetään n. ½ - 1 cm helmaan ja se painetaan kakun reunan alle siististi.
Kuviointi on helpointa aloittaa ylhäältä kakun päältä, siitä sitten mallin mukaan alaspäin.. Sen mä totesin, että tulostettu kuvio ei auta asiassa. Paras ottaa malli oikeasta pallosta jos vaan on mahdollista.

Mä jo tosiaan pelkäsin tuota kuvioinnin aloittamista, mutta ei se loppupeleissä niin kauhean vaikeeta ollutkaan. Se kuvio kun napsahti omissa aivoissa auki, se meni kuin tanssi :)
Mustat liimasin kiinni tärkkelyssiirapilla. Mustien reunat vedin tasaisella marsipaanipuikolla valkoiseen kiinni. Sekä "saumat" tein pyöreäkärkisellä marsipaanipuikolla. Tätä vaihetta tuo pakastettu pallo helpottaa hurjasti.
Valmiin pallon nostin vihreälle kaulatulle marsipaanilevylle johon vielä valkosipulipuristimella tein nurmikkoa.

Tämä oli mun tapa tehdä jalkapallokakku. Tapoja on varmasti helpompia, vaikeampia ja tuhat muuta :)




Mä olin itse todella tyytyväinen lopputulokseen. Näytti aivan oikealta pallolta ja pinta nahkaiselta. toivottavasti päivänsankari on ollut tyytyväinen ja kakku on maistunut :)



Ja sain palautetta, että kakku on maistunut... Ja pysynyt kasassa :)




maanantai 28. tammikuuta 2013

Aidot ja alkuperäisen reseptin mukaan tehdyt MERKKARIT



Tai niin ainakin lupaa mainos sekä karkkipussin kylki.
Vihdoin mä sitten löysin pussin. Etsin aika monesta kaupasta - isoista ja pienistä. R-kioskista ja mistä mieleen vain tuli. Oli vaan ihan pakko saada maistaa, että toteutuuko lupaus.
Lopulta löysin K-marketista Vantaalta ihan sattumalta. Joskus siis kehä 3'sen ulkopuolikin yllättää positiivisesti :)

Kaupasta kipi kipi autoon ja pussi auki..

Melkein iski pienenpieni pettymys, nämähän on todella pieniä.... No joo, se tukehtumisvaara...
No makuihin sitten. Ensin salmiakki. Joo, kyllä sieltä tulee se lapsuudesta tuttu maku :) JEE!
Seuraavaksi keltainen... hmm... Siitä mausta en ihan saa kiinni.. Jotain kaukaista tuttua kyllä.
No punaisen vuoro. Se on tuttu maku myös sieltä vuosien takaa... Melkein teki mieli katsoa kieltä sen punaisen jälkeen kun sehän värjäs kielen.. Onneksi oli pimeetä, olis kanssaautoilijat voinut ihmetellä mun liikennekäyttäytymistä kun kieltä vaan näyttelen...


Mutta olin tyytyväinen, lunasti Fazer lupauksensa :)
Kerrottakoon tässä vielä, että ostin varmuuden vuoksi kaksi pussia kun kerran löysin. On tässä vuosien saatossa ollut niin feikkimerkkareita.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Paahdettu mausteseos vuodelle 2013

Taas näin vuoden vaihtuessa iskee mieleen kaikki terveellinen ja terveysvaikutteinen ja jostain tuo inkivääri on iskostunut mieleeni.
Ajattelinpa siis tehdä oman mausteseoksen.
                                               
 Paahdettu inkivääri-valkosipuli-chili.

Valmis seos vielä vähän "kuivumassa"


Elikkäs pilkotaan inkivääri, valkosipuli ja chili aivan pieneksi silpuksi. Inkiväärissä ne kuoret mukaan. Kannattaa tietenkin pestä hyvin ensin. Chilistä otin siemenet pois koska nuo mitä käytän on aikamoisen tulisia.
Inkivääriä ja valkosipulia laitan suurinpiirtein saman verran. Chiliä paljon paljon vähemmän. En halua siitä hallitsevaa makua, mutta pieni polte on kiva.
Pannulle vaan pikkasen rypsiöljyä ja miedolla lämmöllä annan paahtua. Levy kolmosella. Saa antaa rauhassa olla, välillä tietty kannattaa sekoittaa ettei pala. Mutta mitä kauemmin malttaa antaa olla, sen rapeampia saa. Mä taisin paahtaa ehkä n. 30min. Mutta kannattaa luottaa omiin silmiin. Ja sitten vielä antaa kuivahtaa pannulla.
Kun laitan mausteseoksen kuppiin, lisään pikkasen vuorisuolaa. Se on mielestäni maultaan paljon kivempi kun normaali suola. Kupin missä säilytän mausteseoksen, pidän avoimena. Näin siitä ei tule semmoinen "nihkeä".

Jos vaan noista mausteista tykkää, suosittelen. Tätä on helppo heittää valmiin ruuan päälle tai mihin vaan.

Eli ainekset:

Tuore inkivääri
Tuore valkosipuli
Tuore chili
Suolaa

Ennen paahtoa

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

PALAK PANEER

Eli Intialainen pinaattimuhennos.


Näin sunnuntaipuhteina valmistin palak paneeria. Olen kerran aiemmin koittanut tätä, mutta silloin ei oikein maistunut. Saatoin ehkä silloin käyttää pakastepinaattia, mutta suosittelen todella tuoretta pinaattia käytettäväksi.

Mä olen intialaisen ruuan ystävä. Musta tuntuu etten kyllästy siihen ikinä. Ja muutamia oikein maistuvia ruokia olen onnistunut tekemään itse. Voi jopa sanoa, että parissa intialaisessa ravintolassa olen huonompaa saanut. Aikaahan näiden tekemiseen menee, mutta on se sen arvoista. Ja jo niistä mausteista tulee hyvät tuoksut keittiöön.

PALAK PANEER

200 g pinaattia
200 g kotijuustoa
1 iso sipuli
4 - 5 valkosipulin kynttä
1,5 tl korianteria
1 tl kurkumaa
1,5 tl jeeraa
1 - 2 rkl kirkastettua voita
4 tomaattia
2 - 3 rkl raastettua inkivääriä (raastetaan kuorineen)
1 vihreä chili
2 dl turkkilaista jugurttia
suolaa


Pilkotaan sipuli, valkosipuli ja raastetaan inkivääri. Lisätään mausteet sulaan voihin ja pilkotut sipulit, valkosipulit ja inkivääri.

Pinaatit leikataan silpuksi ja tomaatit pieniksi paloiksi, kuten myös chili. Lisätään nuo pannulle ja annetaan kiehua hiljakseen n. 15 minuuttia.

Lopuksi lisätään kuutioitu kotijuusto ja jugurtti. Maustetaan vielä suolalla.

Nautitaan basmatiriisin kanssa.



Tässä on mun mielestä mausteita sopivasti, ei tule mitään mausteiden sekasoppaa. Ja tuo kotijuusto tulee kivan pehmeäksi. joku voisi sanoa, että purukumimaiseksi, mutta mä tykkään kun se on vähän venyvää. Jos mä jotain lisäisin, niin ehkä vahvemman chilin. Ei liian ettei pinaatin maku peity.

Nii, ja tuohon inkivääriin. Kuulin, että inkiväärin kuoressa on ne kaikkein terveellisimmät jutut. En nyt muista mitä, Mutta näin on sanonut eräs aasialaistaustainen lääkäri-setä.  Ja onhan siinä inkiväärissä kasapäin kaikkea terveydelle hyviä juttuja.

Mutta suosittelen, meillä lautaset tyhjeni hyvää vauhtia :)

maanantai 24. joulukuuta 2012

Sitruunainen suklaajälkiruoka

Ajattelin näin jouluaaton jälkiruuaksi jotain pirteän makuista, mutta siis kuitenkin suklaista. Suklaa kuitenkin niin kuuluu jouluun, mutta sen tuhdin ruuan jälkeen ei tee mieli mitään kovin raskasta. Joten siis vain puoliraskasta :)



Suklaamousse:

200 g tummaa suklaata
0,5 dl vahvaa kahvia
1 munan keltuainen
2 dl kermaa
1,5 rkl tummaa rommia

Sulatetaan suklaa kahvin sekaan miedolla lämmöllä. Annetaan jäähtyä.
Sekoitetaan keltuainen sekaan.
Vatkataan kerma vaahdoksi ja sekoitetaan kerma ja suklaaseos. Lisätään rommi.

Jaetaan massa jälkiruokakulhoihin ja siirretään jääkaappiin.

Sitruunarahka:

2 prk valmista sitruunarahkaa
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
sitruunanmehua oman maun mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka, vaniljasokeri ja sitruunanmehu. Sekoita kunnolla.

Pursota massa  suklaamoussen päälle.

Raastoin päälle vielä sitruunankuorta ja kun mulla oli jääkaapissa lakritsafudgesta ja kermasta tehty jämäkkä köntti, raastoin sitä myös päälle.



No niinhän siinä sitten kävi ettei kaikkea jaksanut syödä.. Oli tuo mousse aika tuhti. No sitruunarahka tasapainotti hieman ja antoi piristävän sysäyksen. Tosin mun jouluruokalautanen oli sen verran täysi, että tuskin enää mitään menee alas puoleen vuorokauteen.

Lakufudgejuttua olisi voinu olla vaikka enemmänkin päällä. Se sopii sitruunan kanssa niin hyvin.

Mutta siis tuosta ohjeen satsista saa varmaan 6-8 sopivan kokoista jälkiruoka-annosta.